Seuralista
Hallitus
Yhteystiedot
Koulutus
Tapahtumakalenteri
Uutiset
Ilmoittautuminen
Jaostoesittely
Etusivu

Yli yön


 

  Takaisin uutis-aiheisiin

 

16.06.2008 13:32
Konttaisen talkoot käynnissä heinäkuussa - ilmoittaudu pikaisesti

Retki-Konttaisen ulkoiset vesihuoltotyöt ovat nyt Kuusamon Energia- ja Vesiosuuskunnan toimesta loppusuoralla ja eri osa-alueiden suunnittelu viimeistelyjä vailla.

Tarkoitus on ponnistella mökkien sisätyöt talkoovoimin mahdollisimman pitkälle heinäkuun aikana. Jonkin verran talkoolaisia on ilmoittautunut ja mm. sähkötöiden osalta talkoolaiset on jo sovittu.

Tämän hetken tärkein ja kiireellisin tehtävä on löytää vastaava rakennusmestari, joka on valmis käytännössä ruokapalkalla tulemaan heinäkuun ajaksi johtamaan ja valvomaan töiden sujumista.

Rakennusmestarille varataan heinäkuun ajaksi saunatupa ja hän voi halutessaan ottaa vaimonsa tai tyttöystävänsä mukaan nauttimaan Kuusamon mahtavasta kesästä. Täkynä voi vilauttaa myös alueen verrattomat kalastusmahdollisuudet sekä heinäkuun loppupuolella käynnistyvät hillastusmahdollisuudet.

Samoja etuja on tarjolla myös muille talkoolaisille, joiden pesti ei kuitenkaan ole noin pitkä kuin vastaavalla mestarilla. Ensi vaiheessa heti heinäkuun alussa tarvitsemme putkimiehiä sekä timpureita.

Talkootöihin ilmoittautumisten määrästä riippuu kunkin henkilön talkoopäivien kesto, mutta kenellekään ei anneta kohtuuttomia rupeamia. Myös sellaisille henkilöille, joilla ei varsinaisesti ole rakennusalan ammattitaitoa, löytyy käyttöä. Tämän lisäksi pitää ruokahuollon pelata, joten myös henkilöitä, joilla pysyy kapusta käsissä, tarvitaan ruokkimaan tämä isompikin porukka.

Niukoista varoista johtuen Retki-Konttaisen hallitus ei voi kustantaa matkakuluja, mutta ylläpito alueella hoidetaan. Alueelle toimitetaan tarvittava muutostöissä tarvittava materiaali, mutta talkoolaisten on otettava mukaan omat työkalunsa.

Yhteydenotot ja ilmoittautumiset pyydetään mahdollisimman pikaisesti suoraan Retki-Konttainen Oy:n toimitusjohtajalle Paavo Hiltuselle p.0500 316 902 ja sähköposti paavo.hiltunen@pp1.inet.fi

KK