Seuralista
Hallitus
Yhteystiedot
Koulutus
Tapahtumakalenteri
Uutiset
Ilmoittautuminen
Jaostoesittely
Etusivu

Yli yön


 

  Takaisin uutis-aiheisiin

 

03.09.2008 11:48
Talkoot jatkuvat Konttaisella syyskuussa

Retki-Konttaisen hallitus piti kokouksensa Konttaisella torstaina 28.8. Kokouksessa käsiteltiin monia asioita, joilla luodataan aluetta eteenpäin. Tässä joitakin kaikkia tullilaisia ja alueen käyttäjiä koskevia juttuja.

Talkoolaisia tarvitaan edelleen

Työt alueella etenevät, joskaan eivät niin nopeasti kuin alun perin suunniteltiin. Olemme joutuneet perumaan alkusyksylle varattuja aikoja. Töiden viivästyminen johtuu pääasiallisesti siitä, ettei talkoolaisia alueelle saatukaan siinä mitassa, kuin ennakkoon oli odotettavissa ja lupauksissa.
Tällä hetkellä töitä on tehty pääosin ylämajalla, joka rakennetaan valmiiksi ennen kuin töitä jatketaan saunatuvalla.

Kuten koko kesän aikana on edelleen hakusessa ammattitaitoiset timpurit, jotka ovat avainhenkilöitä rakentamisessa. Timpureilla on yleensä hanskassa kaikki rakentamiseen liittyvät kuviot laatoittamisista lähtien. Mutta toki myös muut rakentamisen ammattilaiset ovat tervetulleita talkoisiin.

Hallitus katsoi tärkeäksi, että muutostyöt saadaan päätökseen yhtäjaksoisesti, sillä epävarmuus alueen käytön suhteen ei voi olla vaikuttamaan varaustilanteeseen ja sitä myöten myös talouskysymyksiin. Mikäli talkoolaisten saaminen alueelle ei onnistu lähiaikana, on hallituksen harkittava urakkatarjousten pyytämistä loppurakentamiseen. Tämä muuttaa rakenta-miskustannuksia oleellisesti.

Toivomme seuranne/järjestönne kartoittavan pikaisesti mahdollisia kiinnostuneita edellä mainitunlaisia talkoolaisia talkootehtäviin Konttaiselle. Normaaliin tapaan palkkaa ei makseta, mutta ylöspito Konttaisella hoidetaan. Talkoolaiset saavat vastikkeeksi vapaata majoitusta päivä – päivästä, eli saman verran kuin on talkoolaisena.

Kohta alkaa puolukka-aika olla parhaimmillaan. Siikakin alkaa iltojen pimetessä käydä verkkoihin…ennakkotuntumaa saatiin jo viime viikolla yhtiön hallituksen vieraillessa alueella. Ilmoittakaa asiasta kiinnostuneiden yhteystiedot Paavo Hiltuselle p.0500 316 902 tai paavo.hiltunen@pp1.inet.fi viipymättä heti syyskuun alussa.


KK